Finnish Masters Volvo Cross Country Challenge Ladies European Tour Ladies Finnish Masters In english Suomeksi
Anna-Karin Salmenille kutsu Finnair Mastersiin 

Anna-Karin Salmen pääsee toistamiseen mukaan Talin ET kilpailuun. Kuva Juha Taskinen.
Anna-Karin Salmen pääsee toistamiseen mukaan Talin ET kilpailuun. Kuva Juha Taskinen.
Jo kuusi suomalaispelaajaa on varmistanut paikkansa Finnair Mastersiin.
Viiden ammattilaisen lisäksi keskiviikkona 21. kesäkuuta vahvistettiin ensimmäisen amatöörin nimi.

Anna-Karin Salmen, viimevuotinen amatöörien lyöntipelimestari sijoittui parhaana kotimaisena pelaajana toiseksi Felix Ladies Finnish Openissa ja hän saa kutsun syyskuun 1-3. päivinä pelattavaan Finnair Mastersiin.

Salmen on pelannut alkukaudesta enimmäkseen Telia Tourin kilpailuja, Ruissalosta tullut toinen sija kertoo Ålands Golfklubin kasvatin kyvyistä.

Viimevuotisessa kilpailussa amatööreistä pääsivät jatkoon yhdeksänneksi sijoittunut Kaisa Ruuttila sekä sijaluvulla 45:s ollut Stenna Westerlund.

-Anna-Karin Salmen kuuluu ehdottomasti terävimpään kärkeen amatööreistämme ja odotan häneltä vahvaa panosta kesän edetessä, perusteli Golfliiton valmennuspäällikkö Juha Juvonen valintaa.

Varmat paikat Suomen suurimpaan golfkilpailuun on luvassa myös amatöörien lyöntipelimestarille sekä Finnish Amateurin parhaalle riippumatta siitä onko pelaaja kotimainen vai ulkomainen.

-Samoin Felix Ladies Finnish Openin , SM-kisojen sekä FAO:n yhteenlaskettujen lyöntien perusteella paras pelaaja pääsee mukaan.
Katselemme vielä kesän edetessä pelaajien esityksiä. On mahdollista että annamme villejä kortteja 1-2 kappaletta mikäli niitä promoottorin puolesta on tarjolla.

Yhteensä amatööripaikkoja saa antaa kuusi. Viimevuonna yksi paikoista oli korvamerkitty ruotsalaispelaajalle.

Euroopan Tourin kauden ensimmäisen kilpailun voittaja oli vasta 16-vuotias Korean Amy Yang.

 

Finnair Masters
<< Edelliselle sivulle