 |
| Riikka Hakkarainen taisteli vajaakuntoisenakin kärjen tuntumaan |
Talissa pelattiin ihanteellisissa olosuhteissa ET:n kisan ensimmäinen päivä. Minea Blomqvist ja Laura Davies vetivät suurimmat yleisömassat peräänsä. Elin Ohlsson (-4) johtaa, Riikka Hakkarainen (-2) on viidentenä, Ursula Wikström (-1) mahtuu hänkin kärkikymmenikköön.Finnair Mastersin ensimmäinen päivä käynnistyi varsin suotuisissa olosuhteissa. Kenttä on hienossa kunnossa ja tuulta ei ollut nimeksikään.
Tulostaso ei kuitenkaan noussut koko päivänä odotetunlaiseksi, nopeat viheriöt ja vaikeat lipunpaikat tekivät puttaamisen työlääksi.
Griiniosumia tuli paljon, lyhyet karheikot eivät myöskään liiemmin estäneet tuloksentekoa. 13 pelaajaa kiersi alle parín, näistä ykköseksi nousi Ruotsin Elin Ohlsson.
Hänen takanaan suurimmat suosikit voittajaksi ovat Gwladys Nocera68) sekä Laura Davies (70).
Viidestä suomalaisammattilaisesta paras oli Riikka Hakkarainen (69), Ursula Wikstöm pelasi 70, Minea Blomqvist 73, Pia Koivuranta sekä Jenni Kuosa 74. He kaikki ovat karsintarajan paremmalla puolella.
Riikka Hakkarainen päätti pelaamisestaan vasta torstaiaamuna.
-Olo oli melkoisen huono mutta päätin lähteä, poisjäänti olisi saattanut jälkeenpäin kaduttaa. Torstaina olin vielä silä kannalla etten pelaa, Hakkarainen kertoi viitaten huimauskohtauksiinsa.
Hakkarainen osui kaikkiin väyliin, viheriöihinkin 14 kertaa oikealla lukumäärällä.
-Olen pelannut varsin hyvin siihen nähden etten ole viimeisten viikkojen aikana päässyt. Tässä tilanteessa riski siihen että lyönti häviää on kuitenkin aina suurempi, Hakkarainen mietti päivänsä jälkeen.
Suomalaisen ryhmässä pelaa kisan suurin voittajasuosikki Laura Daviesin lisäksi, Ranskan Gwladys Nocera joka sai tuloksekseen 68.
-Nocera on hyvää peliseuraa ja loistava pelaaja. Ei puhu paljoa mutta on äärettömän keskittynyt tekemiseensä, Hakkrainen kiitteli peliseuraansa.
Nocera on avauskierroksen tuloslistan perusteella ylivoimainen suosikki kisan voittajaksi. Ranskalainen pelasi vaivattomasti tuloksensa 68, jo alkuviikosta hän pääsi hyvin sinuiksi kentän kanssa. Kauden neljäs voitto kaventaisi myös rahalistalla eroa Laura Daviesiin.
Lauantaille Hakkarainen ei uskaltanut antaa lupausta siitä että pääsisi varmasti pelaamaan.
-Ei voi tietää, tietysti pelaan jos se vain on mahdollista, Hakkarainen linjasi.