 |
| Lagoutte huimassa pelivireessä |
Tasaisen varmasti birdieja nakuttanut Lagoutte pelasi tänään eilisen tapaan 68, johtaen kisaa lyönnin turvin. Jaetulle toiselle sijalle noussut Mianne Bagger pelasi päivän parhaan tuloksen 66. Loistavan pelivireen päälle saanut Lagoutte on pelannut koko viikon varmasti. Viimeviikolla pelatusta SAS Mastersista on taskussa kolmas sija.
27-vuotiaan ranskalaisen siirtyminen kisan kärkeen oli pienoinen yllätys. Ei kuitenkaan pelaajattarelle itselleen. "Minulla on hyvä draivi päällä, otan päivän kerrallaan", Lagoutte totesi tyynesti tupakkaa poltellen.
Yllätyksistä puhuttaessa ylitse muiden nousee kuitenkin Tanskan Mianne Baggerin nousu toiseksi. Bagger, joka putosi viime vuonna cutista, pelasi päivän parhaan tuloksen 66.
Toista vuotta European Tourilla pelaava Bagger selitti tämän päiväistä menestystään mentaalipuoleen keskittymisellä. "Jaksoin keskittyä koko kierroksen ajan. Mentaalinen harjoituskausi on onnistunut hyvin"
Pelaajat ovat kehuneet Talin loistavia puitteita läpi viikon. Mianne antoi kiitosta erityisesti greeneistä. "Täällä putatessa pallo todella vierii reikään, jos suunta ja voima ovat oikeat. Huonot greenit laskevat tulostasoa 3-4:llä lyönnillä kierrosta kohden", Mianne tilitti.
Kärkiryhmässä huomenna starttaava Bagger pyysi olla kirjoittamatta taustoistaan. Mielestäni päivän parhaan kierrostuloksen pelannut ansaitsee tulla mainituksi pelillisistä ansioistaan, henkilökohtaisten valintojensa sijaan.
 |
| Mianne Bagger soitti perheelleen Australiaan heti kierroksen päätteeksi. |