Finnish Masters Volvo Cross Country Challenge Ladies European Tour Ladies Finnish Masters In english Suomeksi
Riikka Hakkarainen

Kuva Juha Taskinen


Riikka on reipas ja määrätietoinen suunnannäyttäjä. Hän on syntynyt Espoossa vuonna 1977 ja on pelaavista naisammattilaisistamme kokenein. Vapaa-aikanaan Riikka harrastaa golfin vastapainoksi laskettelua ja omistautuu sisustamiselle.

Riikalla oli jo nuorena juniorina hyvin selkeä päämäärä golfissa, hän tähtäsi golfissa ammattilaiskentille. Ammattilaiseksi hän siirtyi vuonna 1997 ja on näin pelannut jo kahdeksan vuotta ammatikseen. Vahvana tukena Riikalla on ollut aivan alkutaipaleelta asti valmentaja ja elämänkumppani Timo Karvinen.

Amatöörivuosilta Riikalla on palkintokaapissa yhdeksän SM-mitalia, Greece Ladies Champion 1996, Scottish Youths Champion 1995 ja kolmannet sijat European Amateur Masters ja British Girls Championship kilpailuissa vuonna 1995. Ammattilaisena Riikkalla on Telia Tourilta kaksi ykkösijaa vuosina 2002 ja 2004. Vuosi 2002 oli Riikkalle menestyksellinen. Hän voitti koko Telia Tour-kiertueen ja nappasi ykkössijan South African Tourilla Telcom Ladies Classicissa. Eurooppa Tourilla hänen parhaat sijoitukset ovat toinen sija Italian Ladies Openissa vuonna 1999 ja kolmas sija Biarritz Ladies Classicissa vuonna 2002.

Riikka on tehnyt tasaista työtä ammattilaisena jo kahdeksan vuotta. Hän on vihdoin saanut seuraa myös muista suomalaisista naisista Ladies European Tourille, joka varmasti nostattaa tunnelmaa. Riikassa on sisua ja halua vaikka muille jakaa ja hänen lopullinen läpimurtonsa on viimeistä silausta vaille. Odotamme jännityksellä!


Kuva Juha Taskinen

Kuva Juha Taskinen

Takaisin edelliselle sivulle