 |
| Jaana Karhila-Räsänen |
"Seuraavan vuoden kilpailua aletaan valmistella aina heti kun kilpailu varmistuu. Alan heti soitella porukkaa mukaan", Jaana Karhila-Räsänen kertoo. Eikä vapaaehtoisten rektytointi kuulemma ole vaikeaa. Ensimmäiseksi Karhila-Räsänen pyytää mukaan Talin junioreita, jotka ovat jo monen vuoden ajan olleet aktiviisesti mukana kilpailun tulospalvelussa.Käytännössä Karhila-Räsänen vastaa tulospalvelusta. Se onkin järjestelyjen osa-alueista muuttunut eniten viiden vuoden aikana. "Tämä menee huimaa vauhtia eteenpäin. Vielä pari vuotta sitten tuloksia kerättiin lappuihin ja klubilla pidettiin suurta manuaalista tulostaulua. Nyt tulokset syötetään jokaisen reiän jälkeen suoraan kännykällä nettiin", Karhila-Räsänen kertoo.
Hän on tänäkin vuonna kerännyt tulospalveluun reilun 30 hengen porukan, joka vuorottelee kentän eri väylillä aamu- ja iltavuoroissa. Lisäksi Karhila-Räsäsen vastuulle kuuluvat kylttien kantajat ja kahden kentällä olevan leader boardin vahtiminen. "Pidän huolta, että tulokset tulevat jokaiselta väylältä, kaikkien puhelimet toimivat, jokainen saa ruokaa ja juomaa ja pääsee vaihtoon!
Lähes kaikki "tulosten kerääjät" ovat 12-15-vuotiaita juonioreita. "Nämä hoitavat homman erinomaisesti. He ovat super innokkaita ja aina valmiina. Moni lapsi kyselee jo puoli vuotta aiemmin, että pääseekö taas mukaan. Tämä on heille hieno ja tärkeä kokemus", Karhila-Räsänen kertoo.