 |
| Beatriz Recari oli edellisvuonna Talissa hienosti kolmantena |
Espanjan Beatriz Recari on yllätysjohdossa Finnair Mastersissa pelattuaan kenttäennätystä sivuten 65, kuusi alle.
Iltapäivällä pelattiin myös päivän toiseksi paras tulos 66 jonka teki Tanskan kokenut Iben Tinning. Olosuhteet koko päivän olivat ihanteelliset, joten hyvä tulostaso ei ole yllätys, Recarin johtopaikka kylläkin.22-vuotias Recari pelaa LET:lla jo neljättä vuottaan, hän on sijoittunut vain kerran kymmenen joukkoon, nimenomaan Talissa jossa edellisvuonna sijaluku oli komeasti jaettu kolmas Minea Blomqvistin ja Ursula Wikströmin jälkeen.
Yllättäväksi Recarin johdon tekee se, että kuluvallakin kaudella hänen paras sijoituksensa kymmenessä kisassa on 13:s, hän ei ole vielä tehnyt läpimurtoaan huipulle ja voitto Finnair Mastersissa olisi ehdottomastai sellainen..
-Tämä vuosi on ollut selvä askel eteenpäin. Putti oli vahvuuteni tänään, selvisin 27 putilla, viheriöosumia oli 15 joka on tietysti hyvä määrä. Vahvuuteni yleensäkin on tarkkuus raudoilla, Recari kertoi.
Kierroksensa aikana hän teki seisemän birdietä ja selvisi 17 ensimmäistä reikää ilman bogia. Viimeisellä reiällä Recari teki bogeyn, 1,5 metrisen par-putin kierähdettyä. Eroa toisena olevaan kokeneeseen Iben Tinningiin on yksi lyönti.
Ursula Wikström pettyi tulokseensa
Kilpailun etukäteen suurin suomalaissuosikki Ursula Wikström sai tuloksekseen 73 , kaksi yli. Eroa kärkeen on siis kahdeksan lyöntiä.
-Tällainen päivä tänään, oli varsin merkillinen kierros. Ei ollut mitään suurempaa vaikeutta, mutta pari huonoa reikää tietysti vei tuloksen ihan väärään suuntaan. Kaiken piti olla ihan kunnossa ennen kierrosta ja sen aikana, "Unski" tuskaili mediatilaisuudessa.
Ongelmat alkoivat seitsemännellä ( kentän 12:s) jolla Wikström otti neljä puttia seitsemästä metristä lyötyään sitä ennen omasta mielestään "luokattoman" wedgen.
-Kolmas putti oli alle puolimetrinen, en tajua miten sen tuuppasin siinä usvassa ohi.
Toinen tupla syntyi 15:lla (kentän kakkonen) jossa duffi bunkkerin takaa hiekkaan ja kaksi puttia toivat korttiin kuutosen.
Tuloskortissa oli neljä birdietä, saman verran kuin Wikström teki viidellä viimeisellä hurjan loppukirinsä aikaan vuoden 2008 kisassa.
-Huomenna on päivä uusi. Nyt vaan toivotaan, että peli aukeaa aamulla ja iltapäivällä keli menee huonoksi kun muut ovat kentällä, hän mietti ennen harjoituskentälle siirtymistään.
Suomalaisille jäi kirittävää
Minea Blomqvistin tulos 69 oli suomalaisten valopilkku, tulos syntyi todella kovan puristuksen tuloksena. Kahdelle viimeiselle kierrokselle lähdetään käytännössä "yhdellä hevosella", Riikka Hakkaraisen (72), Jutta Degermanin, Hanna-Leena Salosen (73), Jenni Kuosan (73) ja Ursula Wikströmin (73) mahdollisuudet ovat voittoon nähden toki olemassa , mutta langanlaihat. Näistä ensimmäisen LET-kisaansa pelaavan Degermanin nimen perään voidaan laittaa plusmerkintä.
Hanna-Leena Salonen oli menossa kohden kovaa tulosta, hän teki kahdeksalla ensimmäisellä reiällään neljä birkkua ollen jo kolme alle, mutta varsinkin lopussa paperilla helpoilla väylillä puolestaan kuusi bogeyta.
Kun kymmenestä kotimaisesta pelaajasta vain kaksi on avauspäivän jälkeen cut-rajan oikealla puolella, on tulos vain välttävä.
Anne Hakula (75), Sohvi Härkönen (76) Sanna Nuutinen (77) ja Anna-Karin Salmen (78) tarvitsevat tasaisesssa kisassa superkieroksen yltääkseen cut-rajan oikealle puolelle. Ennuste on , kelistä toki riippuen, että sunnuntain kierroksella pelaavat ne joiden tulos on korkeintaan +2-+4 yli parín.
Suomalaisten lähtöajat lauantaina:
08.50 10 TEE URSULA WIKSTRÖM
09.10 TEE 1 ANNA-KARIN SALMEN
09.20 TEE 1 JENNI KUOSA
09.30 TEE 1 SANNA NUUTINEN
12.50 TEE 1 JUTTA DEGERMAN
13.20 TEE 1 HANNA-LEENA SALONEN
TEE 10 MINEA BLOMQVIST
13.40 TEE 10 RIIKKA HAKKARAINEN
14.00 TEE 1 ANNE HAKULA
14.10 TEE 1 SOHVI HÄRKÖNEN
Jenni Kuosa ja Minea Blomqvist saivat nimellään painetut pallot
 |
| Syntymäpäiväsankari Jenni Kuosa sai nimellään painetut pallot Aki Kuivaniemeltä |
Kisa-alueen Expo teltassa ykköstiiin vasemmalla puolella tapahtuu. Lauantaina Nordean osastolla vierailee kello 11-14 Kalle Palander, Golf Coatin Aki Kuivaniemi järjestää simulaattorissaan kilpailuja ja myy palloja painatuksella. Torstaina ennen kisan alkua syntymäpäiväsankari Jenni Kuosa sai mukaansa "Onnea Jenni" pallot, omalla painatuksellaan vastaavanlaiset toimitettiin myös Minea Blomqvistille.
-Lähes mitä tahansa pystymme painamaan palloihin jotka saa saa välittömästi mukaansa, Kuivaniemi lupaa.
Golf Digestin osastolla markkinoidaan lehteä ja sen tuoreinta numeroa jossa yhtenä loistavana osasena on artikkeli slaissin poistosta. Tilaajille on kylkiäisenä luvassa mös Jim Mcleanin oiva opetus DVD sekä Srixonin palloja.